Puheenjohtajan terveiset

Puheenjohtajan terveiset:

Seuratanssi elpynyt koronavuosista – tanssiseurojen jäsenmäärät kasvussa

Hyvää uutta vuotta Suselista! Suuntaamme vuoteen 2025 hyvin positiivisin odotuksin. Seuratanssi on toipunut koronan kourista, ja väki on löytänyt takaisin harrastuksen pariin. Tämä näkyy niin seurojen jäsenmäärien kasvuna kuin myös tanssipaikkojen väkimäärässä. Aivan kaikkialla tämä vauhti ei vielä näy, ja muutama seura on joutunut myös toimintansa lopettamaan. Kaikesta huolimatta yleisvire on kuitenkin positiivinen, ja erityisen ilahduttavaa on ollut nuorison tanssi-innostus. Tämä on tuonut uusia ihmisiä lavoille ja lämpimästi toivon, että mahdollisimman moni nuori löytää seuratanssista elinikäisen harrastuksen.

Viime vuonna saimme paljon aikaan OKM:ltä saamamme toiminta-avustuksen turvin. Näkyvimpinä saavutuksina olivat Tanssin alkuun -hankkeen jatko ja ohjaajakoulutukset. Rahan turvin pystyimme palkkaamaan hankekoordinaattorin.  Ohjaajakoulutus aloitettiin syksyllä kahdella ryhmällä – Tampereella ja Rovaniemellä, ja niillä aloitti reilut 40 innokasta opiskelijaa. Tanssin alkuun -hanke jatkuu kevätkauden ja kursseja on ilmoitettu jo satakunta.

Itselleni tuleva vuosi on kymmenes Suselin ruorissa. Kymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaista. Onneksi tätä ei ole tarvinnut tehdä yksin – olen saanut tehdä tätä työtä yhdessä aivan erinomaisen hallituksen kanssa. Vuodelle 2025 hallituksen kokoonpano muuttui enemmän kuin monena aikaisempana vuonna. Uusia jäseniä tuli neljä. Hallituksen jättäneitä haluan kiittää lämpimästi siitä panoksesta, jonka olette liiton ja suomalaisen seuratanssin hyväksi antaneet. Uusille hallituksen jäsenille toivotan intoa tulevien tehtävien parissa.

Suselin muodostavat reilut 50 jäsenseuraa, joiden toiminta-alue kattaa käytännössä koko maan. Seurojen kokonaisjäsenmäärä on noin 10 000. Parhaimmillaan Suselissa on ollut yli 60 jäsenseuraa, joiden kokonaisjäsenmäärä on ollut yli 15 000. Erityisesti korona-aika verotti seurojen jäsenmääriä voimakkaasti ja vaati veronsa myös seurojen lukumäärän suhteen. Osaltaan asiaan on vaikuttanut myös se, ettei seuroihin ole saatu toimihenkilöitä seuran toimintaa pyörittämään. Tämä ilmiö näkyy myös muualla yhdistyskentässä, ei ainoastaan seuratanssissa. Tilanteena tämä on harmillinen, koska yhdistystoiminta on eräs suomalaisen yhteiskunnan peruspilareista. Ja ennen kaikkea se antaa paljon – laajentaa tuttavapiiriä omien ympyröiden ulkopuolelle, antaa yhdessä tekemisen ja onnistumisen iloa. Suosittelen kokeilemaan!
Seurojen toimihenkilöille haluan esittää kiitokseni siitä, mitä olette seuratanssikulttuurin vaalimiseksi tehneet ja toivottaa menestystä ja innostusta jatkossakin.  Toivon myös, että seurojen jäsenmäärät kääntyvät nousuun ihan kaikkialla maassa. Ja toki tilaa on myös uusille seuroille.

Toivotan kaikille tanssinystäville oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2025!
Martti Surakka
puheenjohtaja
Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry