Maineteko-palkinto

Maineteko-palkinto Raatalan Humpparallille

Susel ry:n Maineteko -palkinto myönnettiin vuonna 2017 Raatalan Humpparallille. Tunnustuspalkinnon luovutti Rallin edustajille 12.7.2017 SUSEL ry:n puheenjohtaja Martti Surakka.

Rallin järjestää Humppamusiikin Ystävät ry. Idean isät ovat Kimmo Haapanen ja Juha Vähä-Heikkilä, jotka olivat kymmenisen vuotta sitten pohtineet, millä saisi ihmisiä liikkeelle. Yksi ajatus oli ollut: "Soitetaan viikko humppaa" - ja siitä se sitten lähti. Festivaali järjestettiin kymmenennen kerran.

Ohjelmassa on mm. tanssia, tanssikursseja, ohjelmanumeroita. Ralli on hyvä esimerkki siitä, mitä saa aikaan, kun uskoo omaan tekemiseensä ja saa muitakin innostettua mukaan. Festivaalin järjestämisessä auttaa runsaslukuinen talkooväki. Bändeille porkkanana osallistumiseen on mahdollisuus päästä Floridan Suomi-talolle soittamaan talven aikana. http://www.humpparalli.in/

Maineteko -palkinnon myönnetään tanssin alan toimijalle, jonka katsotaan edistäneen suomalaista tanssikulttuuria. Raatalan Humpparalli edustaa suomalaisen tanssikulttuurin vaalimista parhaimmillaan ja on siksi kiistatta ansainnut Maineteko -palkinnon.

Lisätiedot:

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Martti Surakka, puheenjohtaja
puheenjohtaja(at)susel.fi
puh. 040 7709049

---

 

LEHDISTÖTIEDOTE 19.12.2016

Tanssiva koulu -mainetekopalkintoTanssiva koulu Maineteko-palkinto Kilvakkalan koululle

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Tanssiva koulu 2016 Maineteko -tunnustuspalkinnon saajaksi on nimetty Kilvakkalan koulu, Ikaalinen, ja tanssinopettaja Eija Puranen. Huomionosoitus on myönnetty kiitoksena ja kunnianosoituksena tanssin ottamisesta osaksi kouluelämää ja tukemaan ja vaalimaan sekä oppilaiden yleissivistystä että suomalaista lavatanssikulttuuria.

Kilvakkalan koulussa tanssi on ollut pitkään monella tapaa osa koulupäivän arkea ja juhlaa. Koulu on Liikkuva koulu, oppilaita on esikoululaisista kuudesluokkalaisiin. Tanssi on koulussa viime vuosina lisääntynyt tanssinopettajan aktiivisuuden ansiosta koulun johdon myötävaikutuksella. Oppilaille on liikuntatunneilla tarjottu laajaa näkökulmaa tanssin eri lajiperheisiin, on tanssittu yksin tai ryhmässä tai parin kanssa monenlaisia tanssilajeja ns. tanssileikki tikkurististä sambaan ja hip hopista valssiin. Oppitunneilla tarjolla olevan tanssin lisäksi järjestetään kerran viikossa pitkän välitunnin aikana välkkäjamit, johon kaikilla halukkailla on mahdollisuus osallistua. Välkkäjamiryhmä on esiintynyt koulun juhlissa.

Tanssiva koulu 2016 Maineteko -tunnustuspalkinto luovutettiin Kilvakkalan koululle maanantaina 19.12.2016 klo 18 joulujuhlatilaisuudessa Ikaalisten keskustassa Omalla Tuvalla, osoite Teinintie 4-6.
Palkinnon koulun edustajalle ja tanssinopettajalle luovutti Susel ry:n puheenjohtaja Martti Surakka.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko-palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 50 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssinohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea.
www.susel.fi

Lisätiedot:

Tanssinopettaja Eija Puranen
p. 050 5958787

Koulun johtaja Harry Ahlvik
p. 044 7301288

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Martti Surakka, puheenjohtaja
puheenjohtaja(at)susel.fi
p. 040 7709049

Kirsi Suoniemi, tiedottaja
tiedottaja(at)susel.fi
p. 050 4913574

__________

​Maineteko tunnustuspalkinto Matti Jokiselle

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry on nimennyt Maineteko tunnustuspalkinnon saajaksi Matti Jokisen. Tanssi.net eli Tanssipalvelin-nettisivuston kehittämisellä ja ylläpitämisellä hän on merkittävällä tavalla vaikuttanut suomalaisen tanssikulttuurin olemassaoloon. Sivusto palvelee monin tavoin tanssijoita, tanssinjärjestäjiä sekä esiintyjiä että orkestereita.

Palkinnon Matti Jokiselle 17.9.2016 Mäntsälän Suurlavalla Susel 20v juhlatansseissa luovuttivat Susel puheenjohtaja Martti Surakka ja sihteeri Outi Hostikka.

Lisätiedot:

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Martti Surakka, puheenjohtaja
puheenjohtaja(at)susel.fi
p. 040 7709049

__________


LEHDISTÖTIEDOTE 25.9.2015Maineteko Paville 25.9.2015

Maineteko tunnustuspalkinto Paville

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry on nimennyt Maineteko tunnustuspalkinnon saajaksi Pavin. Pavi eli Helsinki-Paviljonki on toiminut tanssipaikkana jo 50 vuotta.

Perjantaina 24.9.2015 Susel ry:n hallituksen edustajina puheenjohtaja Matti Mustajärvi ja sihteeri Outi Hostikka luovuttivat tunnustuspalkinnon suomalaisen seuratanssin, seuratanssikulttuurin ja kaikkien seuratanssiharrastajien hyväksi tehdystä merkittävästä työstä.

Kunniakirjat vastaanottivat Pavin edustajana sekä henkilökohtaisesti Sari Lehtoranta sekä lavan omistajan SKP:n Uudenmaan piirijärjestön edustajana Lasse Finska.

Toiminnanjohtaja Sari Lehtoranta on ollut järjestämässä Pavin tansseja vuodesta 2009 alkaen. Lavatansseja edeltävästi on Pavilla järjestetty tanssikursseja jo 26 vuoden ajan. Tanssilavan toiminnassa on nykyisin mukana peräti 126 talkoolaista.   http://www.hki-pavi.fi/

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko-palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; noin 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta lähes 20 000 tanssijaa ympäri Suomea.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Matti Mustajärvi, puheenjohtaja
puheenjohtaja(at)susel.fi
p. 0400 225856

Kirsi Suoniemi, tiedottaja
tiedottaja(at)susel.fi
p. 050 4913574
 


LEHDISTÖTIEDOTE 15.8.2014

Kartanonkosken koululle Maineteko -palkinto Maineteko - Tanssiva koulu

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Tanssiva koulu 2014 Maineteko -palkinnon saajiksi on nimetty Vantaan kaupunki, Kartanonkosken koulu, opettaja Reeta Riekkinen ja professori Eeva Anttila. Palkinto on myönnetty Koko koulu tanssii! -hankkeessa tehdystä valtakunnallisesti merkittävästä tutkimus- ja kehitystyöstä sekä tanssin ottamisesta osaksi kouluelämää tukemaan oppilaiden yleissivistystä.

- Nelivuotinen Koko koulu tanssii! -hanke oli koulullemme hieno kokemus. Tanssia voi meillä edelleen valita valinnaisina opintoina. Kehollista ilmaisua hyödynnetään eri oppiaineissa. Tarjoamme myös tanssikerhoja, rehtori Tuija Tammi sanoo. Kartanonkosken koulu on Vantaan suurin peruskoulu. Henkilökunnan rekrytoinnissa on kiinnitetty huomiota tanssipedagogiikan asiantuntemukseen. 

-Tanssi kehittää luovuudelle tärkeitä aivojen osia ja toimii siten Suomen tulevaisuuden eduksi. Tanssi olisi hyvä saada koulujen opetusohjelmiin koko maassa. Tässä asiassa te olette edelläkävijöitä, yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Lystimäki kiittää kartanonkoskelaisia. Hän jakoi palkinnon Kartanonkosken koulun avajaisjuhlassa perjantaina 15. elokuuta kello 9.20.Maineteko - Tanssiva koulu

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko-palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea.

Lue lisää Maineteko -palkinnoista http://www.susel.fi/maineteko-palkinto ja palkitusta Koko koulu tanssii! -hankkeesta http://www.edu.vantaa.fi/kartanonkoski/index.php?sivu=koulutanssii

Lisätietoja: rehtori Tuija Tammi, Kartanonkosken koulu, p. 040 060 4363 tuija.tammi(at)vantaa.fi

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, pj
p. 0400 413134

Kirsi Suoniemi, tiedottaja 
p. 050 4913574


LEHDISTÖTIEDOTE 9.7.2014

Seinäjoen Tangomarkkinoille SUSEL ry:n Maineteko -palkintoSeinäjoen Tangomarkkinoille SUSEL ry:n Maineteko -palkinto

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Maineteko -palkinnon saajaksi ja samalla vuoden 2014 tanssitapatumaksi on nimetty 30 vuotisjuhlavuottaan viettävä Seinäjoen Tangomarkkinat.
 
Palkitsemisen perusteena on ollut Tangomarkkinoiden pitkäaikainen, monimuotoinen ja laaja-alainen toiminta suomalaisen seuratanssikulttuurin hyväksi. Tanssimusiikki ja Tango ovat aina toimineet tuntojemme tulkkina. Tango on täynnä vahvaa tunnetta ja läheisyyttä. Tanssi on enemmän kuin tanssi. Tangomarkkinat on enemmän kuin tanssitapahtuma. Tango kuuluu kaikille.

Palkinnon luovutti SUSEL:in puheenjohtaja Kalevi Lystimäki keskiviikkona 9.7.2014 Suselin edustajien kanssa tapahtuman avajaisissa Seinäjoella. Tangomarkkinoiden puolesta palkinnon vastaanottivat Taiteellinen johtaja Martti Haapamäki ja Hallituksen pj Kalle Lähdesmäki.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko-palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; noin 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta lähes 20 000 tanssijaa ympäri Suomea.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, puheenjohtaja
p. 0400 413134

Kirsi Suoniemi, tiedottaja
kirsi.suoniemi(at)susel.fi
p. 050 4913574


LEHDISTÖTIEDOTE 5.11.2013

Maineteko -tunnustuspalkinto Juhani Tahvanaiselle Maineteko - Juhani Tahvanainen

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry on nimennyt Maineteko tunnustuspalkinnon saajaksi Juhani Tahvanaisen. Hänet palkittiin seuratanssitoiminnan, -kulttuurin ja koulutuksen hyväksi tehdystä, hyvin merkittävästä työstä, jonka jäljet näkyvät pysyvästi koko Suomessa. 

Huomionosoitus luovutettiin Tahvanaiselle Helsingissä Kulttuuriltalolla lauantaina 2.11. Tango 100 vuotta Suomessa juhlakonsertin yhteydessä.

Juhani Tahvanainen kommentoi palkinnon luovutuksen jälkeen: 'Kiitos Suselille tästä huomionosoituksesta, kyllä se lämmittää mieltä, vaikkakin eihän tätä työtä tehdä ansiomerkkien toivossa, elämäntapahan tämä on ja rakkaus tanssiliikuntaan ja tanssimusiikkiin... nöyrin kiitoksin! '

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko-palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; noin 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta lähes 20 000 tanssijaa ympäri Suomea. 

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, puheenjohtaja  
p. 0400 413134

Kirsi Suoniemi, tiedottaja 
kirsi.suoniemi(at)susel.fi
p. 050 4913574


LEHDISTÖTIEDOTE 7.7.2013 

Sari ja Jari Aaltoselle SUSEL Maineteko -palkinto

SUSEL maineteko -palkinto Sari ja Jari AaltoselleSuomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Maineteko-palkinnon saajaksi on nimetty Sari ja Jari Aaltonen. Palkinto heille myönnettiin seuratanssikulttuurin ja –opetuksen hyväksi tehdystä uraauurtavasta, jatkuvasta ja valtakunnallisesti merkittävästä työstä.

Aaltoset ovat jo vuodesta 1994 aloittaneet säännöllisen viikoittaisen lavatanssien opetuksen. Kursseja oli aluksi Pohjois-Suomessa, Oulussa, Torniossa ja Rovaniemellä. Sittemmin he ovat olleet pitämässä tanssikursseja ja viikonloppuleirejä ympäri Suomea ja myös ulkomailla.

Palkinto luovutettiin liiton puheenjohtaja Kalevi Lystimäen ja hallitusjäsenten toimesta Jenkkapirtillä Asikkalassa sunnuntaina 7.7. Onnellisen yllättyneet palkinnonsaajat pääsivät kurssilaisten suosionosoituksien jälkeen jatkamaan päivän tanssikurssia.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko-palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea.

Aiemmin Maineteko-tunnustuspalkinnon ovat saaneet Tolppilan koulu Karstulasta, YLE kulttuuri ja viihde-genre, tanssinopettaja (AMK) Liisa Kontturi-Paasikko, tanssileiriorganisaattori Niina Huhtala sekä Tampereen Rudolf Steiner -koulu.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, puheenjohtaja  
p. 0400 413134

Kirsi Suoniemi, tiedottaja 
kirsi.suoniemi(at)susel.fi
p. 050 4913574

Sari ja Jari Aaltonen
p. 040 557 0609
tkja(at)tanssiaalto.com


LEHDISTÖTIEDOTE 1.6.2013

Tampereen Rudolf Steiner -koulun liikunnanopettaja Ilkka Aaltoselle ja tanssinohjaaja Hanna Seppäselle SUSEL Maineteko -palkinto

SUSEL MainetekoSuomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Maineteko-palkinnon saajaksi on nimetty Tampereen Rudolf Steiner -koulu, liikunnanopettaja Ilkka Aaltonen ja tanssinohjaaja Hanna Seppänen.

Palkinto myönnettiin pitkäaikaisesta, jatkuvasta ja monipuolisesta toiminnasta tanssin ja seuratanssikulttuurin hyväksi koululla. Oppilaille on ollut tarjolla tanssinopetusta Steinerkoululla systemaattisesti jo kymmenen vuoden ajan.

Palkintokunniakirjat ja kukat koulun rehtorille, liikunnanopettajalle ja tanssinohjaajalle luovutettiin lauantaina 1.6.2013 Tampereella koulun kevätjuhlassa. Tiedottaja Kirsi Suoniemi luki puheenjohtajan tervehdyksen.

----------------
Puheenjohtajan tervehdys,

Elämämme ja työmme pirstoutuvat jatkuvasti yhä uusiin ja taas uusiin osa-alueisiin jotka jatkavat omaa elämäänsä ja muuntumistaan edelleen. Eheyttävää vastapainoa tarvitaan.

Tanssissa yhdistyvät tieto, taito, tunne ja elämän ilo. Siinä viestitään, tulkitaan musiikkia, sen esittäjiä, sanoja ja rytmiä. Siinä satojen lihasten avulla ihminen toimii hetkestä hetkeen ajan virrassa ehjänä persoonana yhdessä toisten ihmisten kanssa eläytyen ja tulkiten tilaa usein vielä hymyillen.

Aivotutkimus osoittaa että tanssi parhaiten kehittää juuri niitä aivojen osia joissa luovuus syntyy. Luovuuteen perustuu koko kansakuntamme tulevaisuus. Tämä on se vankka peruste minkä vuoksi tanssin tulee kuulua kouluun.

Te olette kouluna aikanaan ymmärtäneet kasvatuksen kokonaisvaltaisen merkityksen ja toteuttaneet sen omalla tavallanne systemaattisesti. Te olette vuoden 2013 Mainetekopalkinnon ansainneet.

Olemme maan suurimpana tanssijärjestönä hyvin ylpeitä toiminnastanne seuratanssin hyväksi.

Kalevi Lystimäki
Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Puheenjohtaja

---------------

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myöntää Maineteko -palkintoja tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea. Aiemmin Maineteko-tunnustuspalkinnon ovat saaneet Tolppilan koulu Karstulasta, YLE kulttuuri ja viihde-genre, tanssinopettaja (AMK) Liisa Kontturi-Paasikko sekä tanssileiriorganisaattori Niina Huhtala.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, pj
p. 0400 413134 
  
Kirsi Suoniemi, tiedottaja 
p. 050 4913574 


LEHDISTÖTIEDOTE 25.7.2012 

Tanssileiriorganisaattori Niina Huhtalalle SUSEL Maineteko -tunnustuspalkintoNiina Huhtala

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Maineteko-palkinnon saajaksi on nimetty Niina Huhtala seuratanssikulttuurin hyväksi  tehdystä  jatkuvasta työstä sekä valtakunnallisesti merkittävän tanssileiritoiminnan kehittämisestä. 

Niina Huhtala toimii Suomen Media & Action Oy:n tanssileirien pääorganisaattorina. Suomen Media & Action Oy on SUSEL ry:n yhteistyöjäsen. Tanssileirejä järjestetään eri puolilla Suomea ympäri vuoden ja lisäksi ulkomaille suuntautuvia tanssileirejä ja tanssileiriristeilyjä. Tanssileireille osallistuu vuodesta toiseen tuhansia tanssin harrastajia, joten toiminta on todella merkityksellistä suomalaisen seuratanssikulttuurin kannalta.  Tunnustuspalkinto luovutettiin SUSEL ry:n puheenjohtaja Kalevi Lystimäen ja hallitusjäsenten toimesta Niina Huhtalalle Valasrannan tanssileirin yhteydessä Yläneellä 23.7.2012 illalla. Paikalla oli runsaslukuinen joukko leirin järjestelyväkeä ja tanssileirille osallistuvia tanssin harrastajia. Täydellisen yllättynyt palkinnonsaaja sai vastaanottaa palkinnon lisäksi läsnäolijoiden valtaisat suosionosoitukset.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry on tänä vuonna aloittanut Maineteko-palkintojen myöntämisen tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea. Aiemmin tänä vuonna Maineteko-tunnustuspalkinnon ovat saaneet Tolppilan koulu Karstulasta, YLE kulttuuri ja viihde-genre sekä tanssinopettaja (AMK) Liisa Kontturi-Paasikko.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, pj
p. 0400 413134 

Kirsi Suoniemi, tiedottaja 
p. 050 4913574
tiedotus(at)susel.fi

Niina Huhtala
p. 050 917 5366
niina(at)tanssikurssit.fi


LEHDISTÖTIEDOTE 4.7.2012

Liisa Kontturi-Paasikolle Maineteko -tunnustuspalkintoLiisa Kontturi-Paasikko, Maineteko-palkinto 2012

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n myöntämän Maineteko-palkinnon saajaksi on nimetty Liisa Kontturi-Paasikko, tanssinopettaja (AMK). Tunnustuspalkinto myönnettiin hänelle seuratanssikulttuurin ja -koulutuksen hyväksi tehdystä jatkuvasta ja erittäin merkittävästä opetus- ja kehittämistyöstä, joka on nostanut tanssin arvostetuksi osaksi yhteiskunnallista toimintaa.

Suomen seuratanssiliitto SUSEL ry on tänä vuonna aloittanut Maineteko-palkintojen myöntämisen tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. SUSEL ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea. Aiemmin tänä vuonna Maineteko-tunnustuspalkinnon ovat saaneet Tolppilan koulu Karstulasta sekä YLE kulttuuri ja viihde-genre.

Maineteko-kunniakirja luovutettiin Liisa Kontturi-Paasikolle maanantaina 2.7.2012 Joensuussa SUSEL ry:n hallituksen toimesta. Paikalla oli ohjaajakoulutuksessa olevia oppilaita ja koulutustiimin jäseniä.

”Koen, että tunnustus kuuluu koko koulutustiimille, vaikka se nyt myönnettiinkin yksittäiselle henkilölle”, toteaa Liisa Kontturi-Paasikko ja jatkaa, että ”tuntuu koskettavalta ja hienolta, että se työ, jota sydämellään tekee, koetaan arvostetuksi”.

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Kalevi Lystimäki, pj
p. 0400 413134 

Kirsi Suoniemi, tiedottaja 
p. 050 4913574
tiedotus(at)susel.fi

Liisa Kontturi-Paasikko
info.tanssintahti(at)me.com
p. 050 44311011


LEHDISTÖTIEDOTE 12.6.2012

Seuratanssin mainetta ja kunniaa Maineteko-palkinto Yle, 2012

Suomen seuratanssiliitto SUSEL ry on aloittanut Maineteko-palkintojen myöntämisen tunnustuksena seuratanssikulttuurin edistämisestä. Susel ry on Suomen merkittävin valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys; yli 60 jäsenseuraa, yli 300 koulutettua tanssin ohjaajaa ja jäsenliittojen kautta noin 20 000 tanssijaa ympäri Suomea. 

Keväällä ojennettiin kouluvuoden 2011-2012 Susel Maineteko-palkinto Karstulaan Tolppilan koululle ja seuraava Maineteko-palkinto menee YLE kulttuuri ja viihde-genrelle. YLE saa palkinnon monivuotisesta työstä tanssikulttuurin näkyvyyden lisäämisestä viihdeohjelmiensa kautta. Lavatanssimusiikkia, tanssimuusikoita, laulajia, tanssia ja kauniita kesälavoja esittelevät viihdeohjelmat ovat tuoneet vuosien ajan joka kesä tanssin iloa suomalaisiin olohuoneisiin myös niiden ulottuville, jotka itse jostain syystä eivät kesätanssilavoille ole päässeet menemään. Kesäillan valssi ohjelmien päättymisen jälkeen YLE on käynnistänyt aivan uudenlaisen tanssiohjelman; toivottavasti Sinkkutanssit innostavat entistä enemmän väkeä tanssilavoille ja seuratanssiharrastuksen pariin.

Tunnustuspalkinnot luovutetaan keskiviikkona 13.6.2012 Virtain Hiekkarannan tanssilavalla Susel puheenjohtajan ja tiedottajan toimesta. Kesäillan valssi -ohjelman ohjaaja Anssi Repo ja genretuottaja Marja Mäki-Reinikka vastaanottavat palkinnot Sinkkutanssit-ohjelman nauhoitusillan yhteydessä. 

Kalevi Lystimäki, 
Susel ry, pj 
p 0400 413134 

Kirsi Suoniemi 
Susel ry, tiedottaja 
p 050 4913574