Koronavirustiedote jäsenseuroille 17.6.2020
Aluehallintovirastojen 16.6.2020 antamien uusien määräysten mukaan korkeintaan 50 henkilön tapahtumat ovat heinäkuussa sallittuja. Yli 50 henkilön, mutta enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia on kuitenkin mahdollista järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa rajaamalla asiakasmääriä ja tapahtumassa noudatetaan turvaetäisyyksiä sekä hygieniaohjeita. Aluehallintovirastot määräävät, että 51 - 500 hengen tilaisuuksissa pitää noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Myös alle 50 hengen tilaisuuksissa suositellaan edelleen kyseisten ohjeiden noudattamista. Tapahtumajärjestäjä vastaa tapahtuman toteuttamisesta siten, ettei koronavirukseen liittyvä tautitilanne pahene.
Tanssikurssille ja muihin vastaaviin tapahtumiin osallistuvien määrää ei siis rajata enää 50 henkeen 1.7.2020 alkaen. Muilta osin noudatetaan edelleen Suselin 19.5.2020 antamia suosituksia. Ohjeistuksia voidaan myöhemmin tarkentaa, mikäli viranomaisten määräykset sitä edellyttävät.