YHTEYSTIEDOT
Helena Neff
|
| Puhelin: | 040 589 1379 |
| Sähköposti: | helena.neff(at)susel.fi |
Olen ollut aktiivisesti mukana suomalaisessa tanssimaailmassa jo parinkymmenen vuoden ajan. Tyttäreni kilpatanssiharrastus vei minut mukaan kisapaikoille ensin huoltajana ja sittemmin myös kilpailijana. Tämän tanssikauden aikana olin Vihdin Quickstepissä hallituksen jäsenenä, tapahtumien järjestelyissä sekä kilpailin seuran nimissä.
Siirryin lava- ja swingtanssiin v. 2007 Lohjan Lockstepiin, jonka hallituksen jäsenenä huolehdin lavatanssikurssien järjestelyistä ja olin kursseilla opettajan näyttöparina.
Vuoden 2011 alusta siirryin Lohja-Vihti alueelle perustetun uuden lavatanssiseuran Lohjan Lavatanssijat LoLa ry:n hallitukseen. Nykyisin toimin LoLa ry:n yhteyshenkilönä ja tiedottajana sekä tanssikursseillamme opettajan näyttöparina.
Vuodesta 2008 lähtien olen neljä kertaa osallistunut sekä Kanarialla että Turkissa pidettyihin viikon pituisiin tanssileireihin. Nämä ulkomaille suuntautuvat tanssinopetuskurssit ja osallistuminen niiden järjestelyyn ovat minulle erityisen mieleisiä.